Rakkaudesta filmiin
Homma starttasi 2012 pienestä kojusta.
Alusta asti artesaanilaatua ja syvää rakkautta filmiin
Kojun toiminnan ytimessä ovat aina olleet hyvät tyypit ja hyvä henki. Pitää olla hauskaa tehdä töitä yhdessä, yhteisen intohimon äärellä. Intohimohan on tarinat! Meillä on kova tahto tuottaa brändeille markkinointiviihdettä – tarinoita jotka tuovat arvoa. Maailma tarvitsee merkityksellisiä tarinoita, ja hyvät tarinat tunnetusti jäävät elämään. Tarinoita kanssamme rakentamassa on koko Koju-joukkomme, tärkeät tiimiläiset ja laatua hiovat kykymme.

Heikki
Oinonen
Toimitusjohtaja, ohjaaja
040 825 4377
heikki@kojufilm.com
Heikki on Kojun toimitusjohtaja ja toinen perustajista. Tuotannoissa hän toimii ohjaajana, jonka tavaramerkkejä ovat vahva visuaalisuus, symmetria sekä musiikin hyödyntäminen tarinassa. Heikillä on ainutlaatuinen taito löytää asioista uusia, mielenkiintoisia puolia ja hyödyntää niitä luodessaan tarinoita tuotteiden ja palveluiden ympärille.
Heikki on innovatiivinen kotikokki, urbaani tutkimusmatkailija ja äänikirjojen suurkuluttaja. Lisäksi hän palauttaa aivojensa tehdasasetukset reissaamalla ympäri maailman.

Matias
Vihko
Kuvaaja, jälkituotantovastaava
044 301 2888
matias@kojufilm.com
Matias on Kojun toinen perustaja. Tuotannoissa hän kuvaa ja vastaa videoiden jälkituotannon teknisestä ja luovasta puolesta. Matias yhdistääkin teknologiaa sekä luovuutta mielenkiintoisella ja omintakeisella tavalla – hänen töilleen ominaista on vahva kineettinen visuaalisuus ja elokuvallinen viihteellisyys.
Matias vaeltelee mielellään luonnossa ja on ahkera sunnuntaikalastaja. Hän sekä urheilee että penkkiurheilee ja vastapainoksi on aikamoinen lukutoukka. Matiaksen ei-niin-salainen pahe on elokuvamusiikki – mitä eeppisempää sen parempi.

Jenni
Parviainen
Asiakkuuspäällikkö
050 477 7550
jenni@kojufilm.com
Jennin intohimo on myynnissä ja asiakaspalvelussa: hän suhtautuu jokaiseen asiakkaaseen lämmöllä ja aidolla auttamisenhalulla. Eniten hän syttyy siitä, kun pääsee pohtimaan yhdessä asiakkaan kanssa markkinoinnin haasteita ja löytää oikeanlaisen ratkaisun. Ei ole olemassa lukkoa, johon Jenni ei löytäisi sopivaa avainta!
Esteettisenä ihmisenä Jenni luo kauneutta ympärilleen sisustamalla kotiaan. Hän myös tarjoilee parhaat ravintolavinkit, kuluttaa ahkerasti Tampereen lenkkipolkuja ja saunoo – yleensä useita kertoja viikossa.

Katja
Ritvanen
Jälkituotantovastaava, leikkaaja
Katja yhdistelee töissään nerokkaasti kekseliästä leikkausta sekä grafiikkaa ja näkee musiikin tärkeänä tarinallisena elementtinä videossa. Katjan vahva visuaalinen näkemys lisättynä tekniseen tietotaitoon on resepti, joka takaa kojumaisen huippulaadun.
Lisäksi Katja on ketterä kitaransoittaja, jatkuvasti kasvavan vinyylikokoelman omistaja ja suuri aasialaisen ruokakulttuurin ystävä.

Saara
Sundelin
Ohjaaja, tuotantopäällikkö
Saara ohjaa, kuvaa ja tekee paitsi tuotannollisia myös tekniikan työtehtäviä. Kyseessä on siis monitaituri vailla vertaansa! Monipuolisuutensa ansiosta hän pystyy antamaan osaamistaan tuotantoprojektin monessa eri vaiheessa ja näkee kirkkaasti kokonaiskuvan. Hän haluaakin aina jättää asiat jäljiltään paremmiksi kuin ne olivat.
Saara ruokkii luovuuttaan katselemalla elokuvia ja tv-sarjoja, maalaamalla sekä tekemällä dokumentteja ystävistään ja mikä tärkeintä – kissoistaan. Lisäksi hän on puoliammattimainen valkoviinikriitikko.
Kojusta vakiintuneeksi tuotantoyhtiöksi
Homma starttasi pienestä kojusta. Me firman perustajat, Heikki ja Matias, opiskelimme yhdessä filmien tekemistä. Intohimo ohjaamiseen ja kuvaamiseen oli niin suuri, että pian meillä oli visio omasta videotuotantoyhtiöstä. Jos Jeff Bezos aloitti toimintansa autotallista, meidän ensimmäinen Koju oli yhteisessä opiskelijakämpässä. Sieltä aloitimme rikastamaan asiakkaidemme liiketoimintaa. Motivaatio oli suuri, ja pian operoitiin jo kunnon toimistosta käsin.





Kojun perustajat
Heikki ja Matias
Artesaanilaatu ja rakkaus liikkuvaan kuvaan on ollut osa Kojua alusta asti

Kannamme tarinaa ylpeydellä, kanna sinäkin
Kannamme tarinaa ylpeydellä, kanna sinäkin.
- 140€
plus postikulut - Näytä lisää