Video­markkinointia lääkäri­keskukselle

Pihlajalinna halusi kirkastaa brändiään

Aloitimme yhteistyön keväällä 2021, kun Pihlajalinna halusi kirkastaa brändiään ja tuoda palvelunsa konkreettisella, mutta mieleenpainuvalla tavalla yleisön tietoisuuteen. 

Yksi keskeisistä elementeistä oli 20-sekuntisista spoteista koostuva videosarja, jossa esiteltiin Pihlajalinnan palveluita: työterveyshuoltoa, Pihlajalinnan terveyssovellusta sekä uudistunutta “Lasten Pihlajalinnaa”.

Kojun ratkaisu

Olemme toteuttaneet Pihlajalinnalle eri palvelukokonaisuuksien mainoskampanjoiden videot useille eri alustoille, eri formaateissa. Olemme vastanneet myös kampanjoiden still-kuvauksesta.

Työterveyspalvelujen mainontaan toteutimme kolmen mainoksen sarjan: loppuunpalaneille, kiireisille ja jumittuneille omistetut videot puhuttelivat asiakkaita vahvalla viestillä. 

Esittelimme Pihlajalinnan kettuhahmon isolle yleisölle Lasten Pihlajalinna -nimisessä mainoskampanjassa, johon kuului tv-mainonta sekä mainokset useissa eri kanavissa ja formaateissa. Meillä oli kunnia toteuttaa myös Pihlajalinnan ja Tapparan yhteistyön lanseerausvideo.

Tulokset

Toteuttamamme mainoskampanjat ovat saavuttaneet vahvan näkyvyyden useilla eri alustoilla. Työterveyskampanja julkaistiin Alma Median kanavilla, mm. Kauppalehden verkkolehdessä, jossa sen viesti tavoitti laajasti yrityspäättäjiä. Lasten Pihlajalinnan mainos pyöri näyttävästi eri tv-kanavilla. Kaikissa kampanjoissa sosiaalinen media oli vahvasti läsnä videoiden alustana, ja valokuvat olivat käytössä digitaalisissa medioissa sekä printtimainoksina.

Lasten Pihlajalinna
Loppuunpalaneille
Kiireisille

Jumittuneille

Etälääkäri
Pihlajalinna x Tappara | Kampanjavideo

Ohjaaja: Kasimir Högnäs
Kuvaajat: Matias Vihko, Tero Saikkonen (Pihlajalinna x Tappara)
Leikkaaja: Katja Ritvanen
Animaattori: Simo Heikkinen
Valaisijat: Saara Sundelin, Aapo Yrjänä, Valdemar Virtanen, Eemi Lehto
Grip: Lassi Lukkala
Tekniset assistentit: Saara Sundelin, Tapio Eronen
Maskeeraajat ja puvustajat: Iina Rajamo, Karoliina Karjalainen
Äänisuunnittelija: Jesse Soini
Tuotantopäällikkö: JP Lamminpohja
Valokuvaaja: Juhamatti Vahdersalo
Tuottaja: Heikki Oinonen
Tuotanto: Koju Film Company

Lisää tarinoita