Nyt hypätään maitojunaan!

Tää on G.O.A.T

Käsikirjoitimme ja toteutimme Hämeen Ammatti-instituutille markkinointiviihteellisen ’Koulutusten Kermaa’ -sarjan, jossa meijerialan opintoihin ja meijeristin ammattiin tutustutaan rap-maailman ja musiikkivideoiden estetiikan keinoin. Kolmiosaisessa sarjassa rap-henkinen päähenkilö johdattaa katsojan alaan viihdyttävällä tavalla.

Kampanjan tavoitteena oli mainostaa meijerialan opintoja ja lisätä tietoisuutta alan olemassaolosta. Otimme kampanjaan myös valokuvat kuvauspäivän aikana ja hoidimme videoiden julkaisun. Videoiden pääkanavina toimivat TikTok ja Instagram, jossa ne keräsivät ennen kampanjan aikana jo miljoonia katselukertoja! (Kampanja on edelleen käynnissä) Sarjan teaseri pyöri myös elokuvateattereissa.

Koulutusten kermaa – Jakso 1: Mikä on meijeristi?

Koulutusten kermaa – Jakso 2: Mitä opintoihin kuuluu?

Koulutusten kermaa – Jakso 3: Uramahdollisuudet

Koulutusten Kermaa – Teaser 10sek

”Saatiin Kojulta sellaisia ideoita, joita ei oltu osattu ajatellakaan. Lopputulos on todella hauska, luova ja erottuva!
Sarja on herättänyt huomion aivan eri tavalla, kuin aikaisemmat markkinointivideomme. Kojun kanssa työskentely oli helppoa, hauskaa ja vaivatonta. Meidän opiskelijat otettiin myös todella hyvin huomioon ja heiltä tuli pelkkää positiivista palautetta! 
Kaikki meidän odotukset ylitettiin moninkertaisesti!”

Ida Pirnes, Milkworks projektivastaava & Sara Vihinen, markkinointisuunnittelija.
Hämeen ammatti-instituutti

”Tää on se ala, mis sä pääset lypsää sitä Big Milk Moneyy.”

Suunnittelimme sarjalle myös oman julisteen.

Tehdäänkö teillekin mieleenpainuva kampanja?

Asiakas: Hämeen ammatti-instituutti
Idea, konsepti, tuotanto: Koju

Ohjaaja: Kasimir Högnäs
Kuvaaja: Veikka Aasla
Leikkaaja: Katja Ritvanen
Äänisuunnittelija: Jesse Soini
Valaisija: Tapani Eronen

Maskeeraaja/puvustaja/rekvisitööri: Silja Nuotio

Äänittäjä: Viktor Wolff

Käsikirjoittaja: Frans Åkerberg

Valokuvaaja: Juhamatti Vahdersalo

Graafinen suunnittelija: Katja Ritvanen
Tuotantoassistentti: Heidi Tourunen
Asiakkuuspäällikkö: Jenni Parviainen

Projektipäällikkö: Juho Nurminen
Tuottajat: Heikki Oinonen & Matias Vihko

Lisää tarinoita